KILPAILUKAUDEN AVAUS TUKHOLMASSA

Kimmo Hiltula
18.8.2019

Fudoshin Rauman Valtteri Hiltula avasi oman ja seuran kilpailukauden osallistumalla Tukholmassa järjestettyyn kansainväliseen Green Hill International Tournament -judokilpailuun. Kilpailu oli Valtterille ensiesiintyminen kansainvälisillä tatameilla.

Valtterin sarjassa oli seitsemän kilpailijaa, ja sarja oteltiin tuplapoolijärjestelmällä. Valtteri sai ensimmäisessä ottelussaan vastaansa oranssivöisen ruotsalaispojan. Ruotsalaisten U11-sarjoja koskevat erityissäännöt poikkesivat Suomessa käytössä olevista säännöistä ja se meinasi aiheuttaa ensi alkuun vaikeuksia Valtterille. Ruotsin sääntöjen mukaan niskan ympäriotetta ei sallittu lainkaan, kun taas Suomessa ote on sallittu, mikäli toisella kädellä on samaan aikaan ote vastustajasta.
Valtteri ehti heittää ruotsalaisen kahdesti lempiheitollaan Koshigurumalla tatamiin, mutta tuomari huomautti kielletystä otteesta eikä heitoista tullut pisteitä. Valtteri sai hienosti muutettua ottelutaktiikkaansa ja heitti vastustajan voimakkaalla Osotogarilla ipponin arvoisesti mattoon ja voitti ottelun.

Toisessa ottelussa vastaan tuli toinen ruotsalaisvastustaja, jonka Valtteri voitti nopeasti onnistuneella Ipponin arvoisella Osotogarilla. Valtteri eteni poolistaan voittajana semifinaaliin, jossa vastaan tuli toisen poolin kakkonen, poolissa kaksi ottelua voittanut ruotsalainen.

Semifinaali eteni pitkälti mattokamppailuna toiselle minuutille asti, jolloin Valtteri päätti ottelun Ipponiin päättyneellä sidonnalla.

Finaalissa vastaan tuli Olympic hopes st.Petersburg -seuraa edustava venäläinen Stepan Pavlov. Valtteri otteli vahvasti finaalissa, mutta oman lempitekniikan puuttuminen vaikeutti onnistuneen tekniikan tekemistä nopeaa ja taitavaa venäläistä vastaan. Muut ottelunsa nopeasti päättänyt Pavlov onnistui vääntämään Valtterista voiton toisella minuutilla kahdella wazarin arvoisella heitolla.

Kokonaisuutena kilpailu oli kesätauon jälkeen Valtterille onnistunut reissu ja erinomainen kilpailukauden avaus. Valtteri totesikin, että judo on samanlaista eri maassakin eivätkä vastustajat olleet yhtään kovempia kuin Suomessakaan. Kilpailuissa oli hieno tunnelma ja varsinkin suomalaiset kuulutettiin otteluihin suuren maailman tyyliin. Ensimmäiset matsit aloitettiin kuuluttajan nyrkkeilypiireistä tutulla kuulutuksella: ”let’s get ready to rumble!”
Täysin kesälaitumilta Valtteri ei kisoihin kuitenkaan lähtenyt, vaan kisakunto kaivettiin esiin viimeistelytreeneissä Uudenkaupungin Waseda-Clubilla Marko Hiltusen (3. dan) opeilla.

Kisatunnelmia ja upeita kuvia pääset katsomaan osoitteesta: https://sportfotos24.smugmug.com/SPORTS/Judo/2019/08-10-Green-Hill-Tournament-SWE

Kilpailukausi jatkuu seuraavaksi Turussa 31.8.2019 järjestettävässä Samurai Cup 2:ssa ja 7.9.2019 Raisiossa oteltavassa Ryhti Shiaissa, johon Fudoshin Rauma pyrkii osallistumaan usean judokan voimin.