Valtteri vahvana Ideapark Shiaissa

Kimmo Hiltula
19.5.2019

Lauantaina 18.5.2019 oteltiin hienoissa puitteissa Lempäälässä Ideapark Shiai. Fudoshin Raumaa kilpailuissa edusti Valtteri Hiltula sarjassa P11-30 kg, jossa oli seitsemän kilpailijaa.

Sarja oteltiin tuplapooli-järjestelmällä ja Valtteri eteni omasta poolistaan jatkoon voittamalla kolmesta ottelustaan kaksi.

Ensimmäisessä ottelussaan Valtteri aloitti räväkästi ja onnistui heti alussa heittämään vastustajan wazarin arvoisesti. Ottelu eteni tasaväkisesti aivan loppusekunneille, jolloin Valtteri onnistui jälleen heitossaan ja tuloksena toinen wazari ja otteluvoitto.

Toinen ottelu päättyi Valtterin voitoksi alle minuutin kamppailun jälkeen, kun Valtteri käänsi vastustajan matossa sidontaan, josta ei ollut poispääsyä.

Kolmas ottelu oli jälleen tasaista vääntöä ja eteni aina jatkoajalle, jossa vastustaja onnistui yllättämään Valtterin wazarin arvoisella heitolla.

Valtteri ei lannistunut tappiosta vaan kaatoi semifinaalissa toisen poolin voittaneen sähäkästi otelleen vastustajan. Ottelu eteni pisteittä yli puolentoista minuutin kohdalle, minkä jälkeen Valtteri ratkaisi ottelun ensin onnistuneella vastaheitollaan ja hetkeä myöhemmin ottelun päättäneellä sidonnalla.

Finaalissa Valtteri jatkoi vahvoja otteitaan ja voitti sen kahdella wazarin arvoisella heitollaan kymmenen sekuntia ennen täyttä otteluaikaa.  Tuloksena Valtterille kultaa sarjasta!

Valtterin otteista paistoi hyvän säännöllisen treenikauden tuoma vahva otteleminen ja kovista kilpailuista kauden aikana hankittu kokemus.

https://judoshiai.fi/index.php?sub=showresults.php?id=318